Juha-Pekka miinus 20kg

Tammikuu 2014. Rakennusalalla työskentelevä Juha-Pekka palaa joululomilta jälleen työmaalle. Miehen olo on kuitenkin kaikkea muuta kuin rentoutunut ja virkeä – turvonnut ja raskas olemus suorastaan ahdistavat. Työpäivän jälkeen perheenisä saapuu kotiin ja nälkä on kova. Lounas jäi jälleen niukaksi, joten kunnon tankkaus television ääressä on paikallaan. Sohvalla hän tuntee olonsa epämukavaksi ja selkäkin vihoittelee jälleen. Nyt saa riittää. 

ENNEN

 

Heinäkuu 2014Rakennusalalla työskentelevä Juha-Pekka on hyvällä tuulella. Aamu alkaa aamupalalla, jota herra on oppinut nauttimaan päivittäin. Töissä jaksaminen on toista luokkaa ja Juha-Pekka syö säännöllisesti joka tauolla. Työpäivän jälkeen mies on väsynyt ja tuttu sohva houkuttelee häntä. Juha-Pekka lähtee kuitenkin juoksulenkille ja kohta olo on mahtava.

NYT

 

Juha-Pekka on 29-vuotias kahden pienen lapsen isä. Puoli vuotta sitten hän otti yhteyttä MotiOneen tavoitteenaan saada liikunnasta ja ruokavalioremontista helpotusta tukalaan oloonsa. Painon jojoiluun  kyllästynyt Juha-Pekka halusi pysyvän muutoksen. Varoittavia kokemuksia rajuista, liian nopeista painonpudotuksista sekä ohimenevistä liikuntainnostuksista hänellä oli jo tarpeeksi. MotiOnen Janne otti valmentajan tehtävän hoitaakseen.

Juha-Pekka ei harrastanut aiemmin lainkaan liikuntaa, ainoa liike tuli fyysisestä työstä. Harjoitusohjelmaan sisällytettiin aluksi maltillisesti kävelylenkkejä ja omalla painolla tehtäviä lihaskuntoharjoitteita. Myöhemmin harjoituksia tiukennettiin ja Juha-Pekka alkoi pitkästä aikaa lenkkeillä juosten. Vauhdin hurmasta hän innostuikin tosissaan ja kunnon kohoaminen vain lisäsi motivaatiota. Nyt urheilupaarma on puraissut Juha-Pekkaa ärhäkästi. Parhaimmaksi treenimuistoksi hän nimeää Janne-valmentajan tabata-treenin. Itsensä yllättäminen Cooperin testissä tuotti myös huikeita fiiliksiä. 

Ruokavalio oli niin ikään hieman retuperällä. Aamiainen ei kuulunut Juha-Pekan rutiineihin ja syömiset painottuivat pääasiassa iltoihin.  Nyt puolen vuoden ajan Juha-Pekka onkin opetellut syömään säännöllisesti, minkä myötä myös annoskoot pienentyneet. Juha-Pekka ei nauti enää edes eineksiä. Miehen kertoman mukaan viikonloput ovat osoittautuneet kinkkisemmiksi. Herkuttelut ovat sallittuja – jopa suositeltavia – mutta kohtuuden muistaminen on ollut toisinaan vaikeaa.

Onnistuneesta elämäntapamuutoksesta kertovat kokemusten lisäksi myös konkreettiset numerot. Vuoden 2014 alussa Juha-Pekan paino liikkui 124–127 kg:n tietämillä. Kesäkuussa vaa’an näyttöön pamahti 106 kg, eli herra on pudottanut painoaan noin 20 kg:n verran. Puoli vuotta sitten Juha-Pekka ei jaksanut hölkätä paria kilometriäkään, nyt hän juoksee Cooperin testissä 2700 metriä. Juoksulenkit ovat pidentyneet jo 16 kilometrin mittaisiksi.
 

Kehityksestä positiivisesti yllättyneen Juha-Pekan mielessä kuumottelee jo 100 kg:n raja. Uudet haasteet myös urheilun saralla kiinnostavat, mielessä siintelee jopa tavoiteaikaan juostava puolimaraton. MotiOnen kelkassa tavoitteita on hyvä saavuttaa jatkossakin. (Kahden pikkupojan vauhdissa pysymiseen tarvitaankin pientä treeniä. Onnea tuoreelle isälle! :)